Murupolku
Wörtti

Wörtti - Polkuja yhdenvertaiseen osallisuuteen -hanke
Wörtti - Polkuja yhdenvertaiseen osallisuuteen -hanke
Wörtti - Polkuja yhdenvertaiseen osallisuuteen -hankkeessa edistetään nuorten ja nuorten aikuisten osallisuutta, toimintakykyä ja opintoihin kiinnittymistä monialaisella yhteistyöllä, kuntouttavalla pajatoiminnalla ja yhteisöllisellä nuorisotyöllä.
Tarve
Ammatillisiin opintoihin ohjautuu yhä useammin nuoria, jotka tarvitsevat monipuolista tukea opintoihin kiinnittymiseen ja niissä edistymiseen. Esimerkiksi Savon koulutuskuntayhtymässä noin 700 henkilöä keskeyttää opintonsa vuosittain ja heistä noin puolet putoaa tavoittamattomiin jääden ilman tukea. Hankkeen toteuttajatahot ovat myös tunnistaneet tarpeen monialaiselle työlle niiden nuorten ja nuorten aikuisten kanssa, joilla on haasteita kiinnittyä opintoihin tai niihin johtavalle polulle. Usein eri tahot toimivat toisistaan irrallaan tai jopa tietämättä, eikä nuoren kuntoutumis- ja opiskelupolusta muodostu tuolloin riittävän johdonmukaista kokonaisuutta.
Tavoitteet ja keinot
Hankkeessa pyritään ehkäisemään nuorten ja nuorten aikuisten putoamista koulutuksesta tai palveluista. Tavoitteena on ehkäistä pudokkuutta siten, että kiinnitetään erityistä huomiota vaiheisiin, jotka on tunnistettu nuorille haasteellisiksi, kuten jatko-opintoihin suuntautuminen. Verkostot yhdistävällä toimintatavalla tukea tarvitseva nuori tulee polullaan yksilöllisesti kohdatuksi ja johdonmukaisesti tuetuksi. Tavoitteena on toimintatavan uudistaminen yhdessä nuorten ja nuorten aikuisten vuoksi. Pohjois-Savon hyvinvointialueen hanketoteuttajat toimivat yhteistyössä toisen asteen opiskeluhuollon, nuorisopalvelujen, aikuissosiaalityön sekä mielenterveys- ja päihdepalvelujen kanssa.
Savon ammattiopiston Kuopion kampuksella käynnistetään monialainen, kuntouttava Voima-valmennus nuorten opiskelu- ja toimintakyvyn vahvistamiseksi. Voima-valmennukseen osallistuvien nuorten arjessa tärkeitä yhteistyölinkkejä ovat myös nuorisotyöntekijät sekä jalkautuva projektityöntekijä, joka toimii nuoren rinnalla kulkijana ja varmistaa palvelujen pysyvyyden. Työskentelyn keskiössä ovat aina nuoren omat toiveet ja tavoitteet. Tällä tavoitellaan myös asiakkaan voimavarojen hyödyntämistä hänen elämänsä haastekohdissa. Ohjauksella etsitään nuorelle sopivia tuki- ja palvelumuotoja hänen palvelutarpeensa mukaisesti ja varmistetaan yksilöllisellä tuella palveluissa pysyvyys.
Kesto
1.4.2024-30.6.2026
Toteutus
Toteutetaan ryhmähankkeena, jossa päätoteuttaja on Pohjois-Savon hyvinvointialue ja osatoteuttajina Savon koulutuskuntayhtymä, Kuopion kaupunki ja Siilinjärven kunta.
Rahoitus
Hanke kuuluu Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027, EU:n alue ja rakennepolitiikan ohjelman toimintalinjaan Työllistyvä, osaava ja osallistava Suomi. EU- ja valtion rahoitus 1 620 797 €, omarahoitus 405 201 €, kokonaisrahoitus 2 025 998 €.
Vastuuhenkilöt
- Minna Rytkönen, hankepäällikkö, Hankevoimala, Pohjois-Savon hyvinvointialue
- Pauliina Rissanen, projektipäällikkö, Pohjois-Savon hyvinvointialue
- Sanna Räsänen, johtava sosiaalityöntekijä, Työikäisten sosiaalipalvelut
- Tuulia Nicholls, palveluesihenkilö, Psykososiaalinen opiskeluhuolto
Wörtti - Euroopan unionin osarahoittama
Blogikirjoitukset
Blogikirjoitukset
02/06/2025 Luota prosessiin - yhdessä kohti monialaista työtä
Tiedotteet ja uutiset
01/23/2024 Nuorille lisää tukea koulutuspolun läpi kulkemiseen
Julkaistu Pohjois-Savon liiton internetsivulla 23.1.2024.