Töihin meille Ammattilaiselle psykologit bannerikuva

Psykologit bannerikuva

Töihin meille Ammattilaiset psykologit

Psykologit

Meillä Pohjois-Savon hyvinvointialueella psykologeilla on mielekkäitä työuria sekä laajat ja monipuoliset etenemismahdollisuudet. Psykologeja työskentelee koko Pohjois-Savon alueella esimerkiksi kasvatus- ja perheneuvonnassa, opiskeluhuollon psykososiaalisissa palveluissa, sotekeskuksessa sekä erityispalveluissa mielenterveys- ja hyvinvointipalvelussa.

Vaikka psykologin työ on itsenäistä, niin yksin ei tarvitse olla. Meillä pääset osaksi ammattitaitoista ja moniammatillista työyhteisöä sekä sinulla on työssäsi tarjolla laajasti kollegiaalista tukea. Meiltä löytyy useista yksiköistä ammatillisiin asioihin tueksi vastaavia psykologeja ja psykologiesihenkilöitä.

Töihin meille Ammattilaiselle psykologit haitari

Kelpoisuusehtona psykologin tehtävään/virkaan on laillistetun psykologin pätevyys (laki 559/1994).

Psykologille peruspalkkamme on 4 614,92 - 5 087,95 euroa kuukaudessa (perustehtävät, tavallista vaatimmat tehtävät, erityisasiantuntija- ja vastuutehtävät). Palkka määräytyy kolmiportaisen palkkamallin mukaan tehtävän/viran vaativuuden mukaan.

  • Epassi-etuuden (liikunta, kulttuuri, hyvinvointi)
  • Tyhy-toimintaa kaksi kertaa vuodessa
  • Työnkiertomahdollisuuden koko Pohjois-Savon alueella

Pohjois-Savon hyvinvointialueella psykologeillamme on ympäri maakunnan käytössä myös seuraavia erilaisia työntekoa tukevia käytänteitä (työyksikön mukaan):

  • Liukuva työaika
  • Etätyömahdollisuus antamaan joustoa arkeen
  • Mahdollisuus osa-aikatyöhön
  • Mahdollisuus ammatilliseen kehittymiseen koulutusten ja työnohjausten kautta
  • Saat itse täyttää kalenterisi, joten sinulla mahdollisuus ja vapaus suunnitella työtäsi itsenäisesti
  • Viihtyisät työtilat ja asianmukaiset työvälineet
  • Työpisteen sijaintiin vaikuttaminen

Töihin meille Ammattilaiselle psykologit kuva 1

Alt=""
​​​​​​​

Töihin meille Ammattilaiselle psykologit haitarisivu

Työmahdollisuudet eri yksiköissä

Aikuispsykiatrian erikoissairaanhoidossa tutkimme ja hoidamme vaikeista mielenterveyden häiriöistä kärsiviä potilaita/asiakkaita, joiden toimintakyky on alentunut.

Tavallisimpia hoitoon hakeutumisen syitä ovat muun muassa:

  • vakava elämäntilannekriisi
  • vaikea masennus tai ahdistus
  • vaikea persoonallisuushäiriö.

Hoito sisältää esimerkiksi yksilö- ja perhekäyntejä, psykoterapiaa, ryhmäkäyntejä, kotikäyntejä, lääkehoitoa ja verkostotyötä.

Tutustu lisää: Aikuispsykiatrian palvelut - Pohjois-Savo

 

Kasvatus- ja perheneuvontaa annetaan lasta odottaville vanhemmille sekä perheille, joissa on alle 18-vuotiaita lapsia.

Kasvatus- ja perheneuvontaan sisältyy lasten kasvuun ja kehitykseen, perhe-elämään, ihmissuhteisiin ja sosiaalisiin taitoihin liittyvää arviointia, ohjausta, asiantuntijaneuvontaa ja muuta tukea.

Kasvatus- ja perheneuvontaa toteutetaan monialaisesti. Yhteistyötä tehdään tarvittaessa muun muassa päivähoidon, koulun, neuvolan ja lapsiperhepalveluiden kanssa. Palvelut ovat maksuttomia, vapaaehtoisia ja luottamuksellisia.

Palveluun ohjaudutaan peruspalveluista tai erikoissairaanhoidosta (hoitajat, lääkärit, psykologit, sosiaalityöntekijät, kuraattorit), kun terveydenhuollon ammattilainen on arvioinut lapsen ja nuoren tilannetta ja perustason mielenterveyspalvelut on katsottu parhaiten soveltuvan lapsen ja nuoren tuen ja hoidon tarpeita vastaavaksi.

Perhekeskuksen lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat perusterveydenhuollon palveluita.

Lasten mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat tarkoitettu alle 13-vuotiaiden lasten hoitoon. Nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat tarkoitettu 13–19-vuotiaille nuorille perheineen ja verkostoineen. Palveluissa hoidetaan lievästi ja keskivaikeasti oireilevia lapsia ja nuoria.

Lastenpsykiatria tarjoaa psykiatrista tutkimusta ja hoitoa 0–13-vuotiaille lapsille.

Kokonaisvaltainen, moniammatillinen työskentely toteutetaan läheisessä yhteistyössä perheen kanssa. Hoidossa hyödynnetään erilaisia psykososiaalisia, psykoterapeuttisia ja lääkehoidollisia keinoja yksilöllisen suunnitelman mukaan.

  • Poliklinikkatoimintaan kuuluvat lapsen yksilökäynnit, perhetapaamiset sekä kotikäynnit ja verkostotyöskentely. Tutkimus- ja hoito-osasto toimii viikko-osastona.
  • Akuuttiosasto auttaa lasten kiireellisissä mielenterveyden ongelmissa ympärivuorokautisesti.
  • Lasten ja nuorten oikeuspsykiatrinen tutkimusyksikkö vastaa oikeuspsykiatrisista tutkimuksista osana lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rikosepäilyjen selvittelyä.

Nuorisopsykiatria tarjoaa avohoitoa 14–19-vuotiaille ja osastohoitoa 14–18-vuotiaille nuorille, joilla on vakavia psyykkisiä ongelmia ja usein myös heikentynyt toimintakyky.

Hoitomuotoja ovat yksilö-, ryhmä-, perhe- ja verkostoterapia ja lääkehoito. Nuoren ja perheen motivaatio ja sitoutuminen vaikuttavat olennaisesti hoidon tulokseen. Tutkimukseen ja hoitoon potilaat tulevat lääkärin lähetteellä, ja hoito toteutetaan tarvittaessa osastojen ja poliklinikoiden tiiviissä yhteistyössä.

Nuorisopsykiatrian avohoitoyksiköt sijaitsevat Kuopiossa ja Siilinjärvellä sekä Iisalmessa ja Varkaudessa. Osastohoitoa tarvitaan vakavissa akuuteissa psyykkisissä kriiseissä ja vaativissa psyykkisen tilan tutkimuksissa. Nuorisopsykiatrian osastoilla tutkitaan nuoren psyykkinen vointi, sosiaalinen tilanne, toimintakyky ja tarvittaessa fyysinen vointi.

Tutustu lisää: Nuorisopsykiatrian palvelut - Pohjois-Savo

Opiskeluhuollon psykologipalvelut ovat yhdessä kuraattoripalvelujen kanssa osa esi- ja perusopetuksessa sekä II asteen oppilaitoksissa tehtävää opiskeluhuoltotyötä, mikä määräytyy oppilas- ja opiskeluhuoltolain §7 pohjalta.

Opiskeluhuollon psykologi antaa opiskelun ja koulunkäynnin tukea ja ohjausta sekä yhteisöllisellä että yksilötasolla. Psykologi tuo kouluyhteisöön psykologista asiantuntemusta toimien lapsen ja nuoren kasvun ja kehityksen, tunne-elämän ja psyykkisen hyvinvoinnin vahvistamisen sekä oppimisen psykologian asiantuntijana koulussa.

Yksilötyössä hänen tehtävänään on auttaa ja tukea oppilaita koulunkäyntiin, oppimiseen, kasvuun ja kehitykseen sekä psyykkiseen hyvinvointiin liittyvissä asioissa.

Psykologin työ sisältää mm. konsultaatiota, psykologisia arvioita ja tutkimuksia, varhaisen vaiheen lyhytinterventioita, moniammatillista tuen suunnittelua ja toteutusta, ohjausta ja neuvontaa huoltajille sekä hoitoonohjausta.

Psykiatrisen kuntoutuksen toiminta on suunnitelmallista, vapaaehtoista ja määräaikaista.

Kuntoutujan kanssa täytetään yhteistyösuunnitelmalomake, mihin kirjataan kuntoutuksen tarve, toiminta, tavoite ja arviointi yhteistyössä kuntoutujan kanssa (tiedot siirretään potilastietojärjestelmään).

Moniammatillinen yhteistyö kuntoutujan perheen ja muun verkoston kanssa on olennainen osa kuntoutumista.

Tutustu lisää: Psykiatrinen kuntoutus - Pohjois-Savo

 

Päihdepsykiatria tarjoaa tutkimusta ja hoitoa huumeriippuvuuteen ja samanaikaiseen psyykkiseen oireiluun. Poliklinikalla on tutkimus- ja hoitokäyntejä. Osastolla tehdään muutaman viikon kestäviä vieroitushoitojaksoja, korvaushoitoarvioita ja psyykkisen tilanteen selvityksiä.

Mielenterveys- ja päihdepalveluissa tarjotaan (yli 18-vuotiaat) ohjausta, neuvontaa, tukea ja hoitoa esimerkiksi päihdeongelmiin ja erilaisiin riippuvuuksiin.

Työn tavoitteena on auttaa ennaltaehkäisemään riippuvuuksien syntymistä, tukea ja motivoida. Tuemme myös omaisten jaksamista.

Ehkäisevää päihdetyötä teemme yhteistyönä muun muassa yhdistysten ja valtion viranomaisten kanssa.

Tutustu lisää: Terveyskeskusten päihde- ja mielenterveyspalvelut - Pohjois-Savo

Terveyssosiaalityössä toimitaan sekä somaattisten että psykiatristen erikoisalojen asiakkaiden (lapset, nuoret ja aikuiset) sekä heidän läheistensä kanssa psykososiaalisella työotteella KYSin, Varkauden ja Iisalmen osastoilla ja poliklinikoilla.

Tutustu lisää: Terveyssosiaalityö - Pohjois-Savo

Vammaispalveluissa tavoitteena on järjestää palvelukokonaisuus, jolla pyritään mahdollistamaan vammaisten henkilöiden tosiasiallinen yhdenvertaisuus muihin kansalaisiin nähden.

Asiakkaat ovat vammaisia henkilöitä, joilla on pitkäaikainen ruumiillinen, henkinen, älyllinen tai aisteihin liittyvä vamma.

Vammaispalveluiden osaamiskeskus sijoittuu keskiselle alueelle. Osaamiskeskuksessa työ on asiakas- ja asiantuntijatyötä, jossa rakennetaan yksilön, perheen ja yhteisön tarpeita vastaava sosiaalisen tuen ja palvelujen kokonaisuus. Psykologina olet mukana kuntoutuskokouksissa sekä eri työryhmien jäsenenä muiden osaamis- ja vammaiskeskusten asiantuntijoiden ja työntekijöiden kanssa. Yhteistyötä tehdään myös lastensuojelun ja perheneuvonnan kanssa.

Tutustu lisää: Vammaispalvelujen osaamiskeskuksen palvelut - Pohjois-Savo

Yleissairaalapsykiatrian poliklinikka tarjoaa psyykkisten ongelmien tutkimusta ja hoitoa yliopistosairaalan muiden erikoisalojen potilaille.

Töihin meille Ammattilaiselle psykologit kuva 2

Alt=""
​​​​​​​

Töihin meille Ammattilaiselle psykologit harjoittelumahdollisuudet

Psykologien harjoittelumahdollisuudet

Psykologien harjoitteluja varten on keskitetty hakuprosessi. Hakuilmoitus julkaistaan kaksi kertaa vuodessa. Tammikuun haku kohdistuu seuraavan syksyn harjoittelupaikkoihin. Syyskuun haku kohdistuu seuraavan kevään harjoittelupaikkoihin.  

Psykologiharjoittelijan palkka meillä on 3 071,49 €/kk (viiden kuukauden harjoittelu). Harjoittelijoita meillä on ollut esimerkiksi:

  • Iisalmessa psykiatrialla
  • Kuopiossa lastenpsykiatrialla
  • Varkauden sairaalan poliklinikalla sekä yleissairaalapsykiatrialla
  • Perhekeskuspalveluissa 
  • Kuopion psykiatrian keskuksessa
  • Siilinjärven psykiatrian poliklinikalla
  • Iisalmessa opiskeluhuollon psykososiaalisissa palveluissa

Odotamme innolla, miten voimme tarjota sinulle täydellisen mahdollisuuden loistaa ja kasvaa sekä oppia ja kehittyä urallasi!

Psykologien avoimet työpaikat

 

Töihin meille Ammattilaiselle psykologit kuva 3

Alt=""
​​​​​​​